Pikkuisen suloisempiin uniin
Onko ihanampaa näkyä kuin nukkuva lapsi? Pinnasängyssä rauhallista unta tuhiseva pieni käärö tai kesken leikkien uupunut taapero. Lapset ovat arvokkainta maailmassa, joita haluamme vaalia syntymän ensihetkestä lähtien. Uni on paitsi suloista, myös ensiarvoisen arvokasta pienen ihmisen kasvulle ja kehitykselle. Nukkuessa pieni keho saa rauhassa uudistua, levätä ja kasvaa.
Lasten herkälle iholle suositellaan luonnonmateriaaleista valmistettuja tekstiilejä kuten puuvillaa, pellavaa, villaa. Yksi askel kohti suloisia ja rauhallisia unia on valita pikkuisen vuodetekstiileihin parhainta luonnonkuitua, eli pellavaa.
Parhaimmillaan lapsen vuodevaatteissa
Pellava on parhaimmillaan juuri vuodetekstiileissä, koska se hengittää eikä hiosta. Se imee itseensä kosteutta ja siirtää kehon ylimääräistä lämpöä poispäin. Tämän mikroilmaston, eli lämpö-kosteustasapaino ominaisuutensa vuoksi sillä on erityinen ihoa rauhoittava vaikutus. Tämä taas tarkoittaa että, pellavalakanat ovat aina ihanan viileät ihoa vasten ja miellyttävät nukkua.

Nuppu pellavalakanoilla tuudittelet pikkuisesi lempeisiin uniin.
Pellava sopii herkälle iholle
Pienen lapsen iho on aikuisen ihoa herkempi ja haavoittuvaisempi. Tämä asettaakin ihokontaktissa oleville tekstiileille erityisvaatimuksia. Pellavalla on lukuisia, erityisesti herkkää ihoa tukevia ominaisuuksia. Luontaisesti hypoallergeeninen pellava ei ärsytä lapsen ihoa, ja sen neutraali pH on lähellä ihon omaa pH arvoa. Pellava on erittäin helppohoitoinen ja antibakteerinen, se hylkii likaa ja peseytyy hyvin matalassakin lämpötilassa. Luonnonmateriaaleista pellava onkin paitsi lempeä, myös turvallinen valinta vauvan iholle. Meidän mielestä myös paras valinta.
Jokainen vanhempi haluaa lapselleen vain parasta. Vanhemman tehtävä on turvata lapsensa matkaa kasvun polulla ja varmistaa että heillä on turvallinen ympäristö kasvaa ja kehittyä. Tästä syystä on hyvä kiinnittää myös huomiota erityisesti lasta ympäröivien tekstiilien tuotantoon ja käytettyjen materiaalien alkuperään. Me Pellavialla haluamme helpottaa omalta osaltamme vastuullisten valintojen tekemistä huolehtimalla eettisyyden ja vastuullisuuden periaatteista, jotta voit varmistua siitä, mikä on parasta lapsellesi.

Vastuullista Pellavaa
Meidän yksi tärkeimmistä tehtävistämme on varmistaa tuotteiden ja niissä käytettyjen materiaalien turvallisuus erityisesti perheen pienimmille. Tuotteissamme käytetty pellava on paitsi vastuullisesti viljeltu, tuotettu ja valmistettu, myös hellä sekä iholle, että ympäristölle.
Pellavan hiili- ja vesijalanjälki ovat huomattavasti pienemmät, kuin esimerkiksi puuvillalla. Kuidun käsittelyssä jokainen tuotantovaihe valmiiksi tuotteeksi on tarkkaan kuratoitu ja täyttää korkeat vastuullisuus ja ympäristövaatimuksemme. Käytämme tuotteidemme valmistuksessa ainoastaan eurooppalaista alkuperää olevaa pellavakuitua. Tuotteille myönnetty Öko Tex standard 100 sertifikaatti takaa ettei tuotteessa ole käytetty ihmiselle tai ympäristölle haitallisia kemikaaleja. Design from Finland -merkki kertoo mm. tuotantomme vastuullisuudesta ja läpinäkyvyydestä.

Pellava on yksi vahvimpia luonnonkuituja. Pellavatekstiilit paranevat jokaisen käyttökerran myötä ja ne säilyvät uuden veroisina sisarukselta toiselle. Laadukkaat ja kauniit pellavalakanat ovat osa vauvanhuoneen sisustusta, mutta ennen kaikkea ne vaalivat pienokaisesi kasvulle ja kehitykselle tärkeää, levollista unta.