Varastontyhjennys ale. Alennukset jopa -50%

Vastuullisuus

Valmistamme laadukkaita, turvallisia ja eettisiä tuotteita jotka kestävät aikaa

Pellavian tuotteet ovat laadukkaita, ajattomia ja suunniteltu arkeen. Meidän mielestämme hyvä design luo toimivan arjen, jossa koti saa tuntua kodilta ja huoleton arki kestää pitkään. 

Tuotanto ja tuotteiden alkuperä

Visio eettisestä ja kestävästä tuotannosta on liiketoimintamme keskiössä. Haluamme kunnioittaa ihmisiä ja ympäristöä kaikessa tekemisessä. Pellavian pyrkimys on luoda laadukkaita tuotteita vastuullisella ja kestävällä tavalla.

Suuri osa Pellavian tuotannosta tapahtuu EU:n sisällä. Tuotannon eettisyyden ja vastuullisuuden seuranta, kuten esimerkiksi palkkaus ja työolojen valvonta on helpompaa EU:n sisällä. Samalla eri maiden välinen rahti tuotantoprosessin aikana jää pois, ja pystymme minimoimaan tuotteidemme hiilijalanjälkeä entisestään.

Meillä on yhteistyökumppaneita Suomessa ja maailmalla. Vaikka pyrkimyksemme on tehdä työtä Suomeen, ei kaikkia tuotteitamme tuotannollisista syistä täällä voida valmistaa. 

Tuotteen alkuperä on kuitenkin meille ylpeyden aihe myös Suomen ulkopuolella ja meille on tärkeää että yhteistyökumppanimme maailmalla jakaa samat arvot Pellavian kanssa. Vastuullisuus, luonnon kunnioitus ja reiluus. Edellytämme yhteistyökumppaneiltamme sekä alihankijoiltamme ympäristön, ihmisten sekä eläinten hyvinvointia. Edellytämme myös ekologista sekä kestäviä tuotantotapoja koko tuotteen elinkaareen raaka-aineista tuotantoon lopputuotteeseen asti.

Koska meillä ei ole salattavaa, pyrimme selkeästi ilmoittamaan sekä materiaalin alkuperän että tuotteen valmistusmaan.

Laatu ja etiikka

Vastuullisesti tuotettujen sisustustuotteiden ei kuitenkaan tarvitse olla kalliita. Pellavian tavoitteena on mahdollistaa kestävän kehityksen mukaisten ja esteettisten tuotteiden saatavuus yhä useammille. 

Tuotemallistomme inspiraatio syntyy luonnosta ja luonnonmateriaaleista. Haluamme palauttaa luonnonmateriaalien takaisin arvoonsa hyödyntämällä niiden luontaisia ominaisuuksia kuten tekstuuria, kestävyyttä, ekologisuutta sekä  monipuolisuutta.

Pellavian pellavatekstiileille on syksyllä 2021 myönnetty Design from Finland merkki. Merkki kertoo mm. kotimaisesta, ammattimaisesta ja käyttäjälähtöisestä suunnittelusta sekä yrityksen vastuullisuudesta ja halusta toimia läpinäkyvästi koko tuotantoprosessin läpi.

Pellavatuotteemme valmistetaan eurooppalaisesta  European Flax -pellavasta. Tekstiilituotteillamme on STANDARD 100 by OEKO-TEX®  sertifikaatti, joka takaa ettei niiden tuotannossa eikä lopputuotannossa ole käytetty ihmiselle tai ympäristölle haitallisia kemikaaleja. 

Eläinten ja erityisesti tuotantoeläinten hyvinvointi on meillä huomioitu eläinperäisten tuotteiden valmistuksessa. Varmistamme aina materiaalin alkuperän ja sitä kautta myös niiden eettisyyden ja soveltuvuuden Pellavian mallistoon.

Jätä jälkesi, jälkiä jättämättä

Meillä Pellavialla on tahto pidentää tuotteiden elinkaarta sekä huolehtia omalta osaltamme jäljestä jonka jätämme. Tuotekohtaisilla hoito-ohjeilla tuotteet säilyvät kauniina ja  käyttökelposina pitkään. Pyrimme siihen että tuotteet voidaan kierrättää asianmukaisesti kun ne aikanaan tulevat tiensä päähän.

Low waste -ajattelun mukaisesti tuotteitamme ei pakata turhaan ja vähennämme omalta osaltamme etenkin muovijätteen määrää. Tuotteiden pakkaamiseen käytetään vain välttämätön määrä pakkausmateriaaleja tuotteiden suojaamiseksi koko kuljetuksen ajaksi alihankkijoilta Pellavian varastolle ja aina asiakkaalle saakka. Materiaaleissa käytämme ensisijaisesti kierrätettyjä sekä kierrätettäviä materiaaleja. Muovipakkausten kohdalla pyrimme valitsemaan ensisijaisesti biohajoavia ja kierrätysmuovituotteita. Pakkausmateriaaleja vähentämällä asiakkaan ostaman tuotteen hinnasta koostuu itse tuotteesta, ei turhasta pakkausmateriaaleista. Verkkokaupan toimituksissa käytämme fossiilivapaita ja ilmastoneutraaleja yhteistyökumppaneita. 

Arkisilla valinnoilla voimme vähentää jätteen määrää. Uudelleen käytettävät sekä ylijäämä- ja kierrätysmateriaaleista valmistetut tuotteet kuuluvat myös Pellavian valikoimiin. Tuotteita suunnitelessa ja valmistaessa kiinnitämme erityistä huomiota materiaalien käyttöön. Tuotteemme valmistetaan pienissä erissä. Tällä tavoin pyrimme varmistamaan että kaikille tuotteille löytyy koti ja käyttäjä sekä vähennämme turhaa hävikkiä, eikä materiaaleja käytetä turhaan. Tuotteiden valmistuksessa syntyvää hävikkiä pyritään käyttämään mahdollisimman paljon pienempien tuotteiden valmistuksessa. Käytämme tuotteissamme myös muiden yritysten tuotannosta syntyvää ylijäämää niiden vastuullisuutta ja alkuperää unohtamatta.

Kestävää ja ajatonta kauneutta

Haluamme omalla panoksellamme, sekä esimerkillämme kannustaa vastuulliseen sisustamiseen sekä kuluttamiseen slow fashion jasekä low waste- periaatteita noudattaen. Auttamme ja kannustamme asiakkaitamme valitsemaan ekologisia ja vastuullisia vaihtoehtoja sekä pohtimaan kulutustottumuksiaan.

Pellavian tuotteet suunnitellaan kestämään niin kulutusta kuin aikaakin. Ajaton ja eleetön design säilyttää arvonsa vuosikymmeniä. Käyttäjäystävällinen muotoilu, korkealaatuiset materiaalit ovat sijoitus toimivaan ja kestävään arkeen.

Pellavian taivoitteena on tuoda kestävää kauneutta sisustukseen, joka sulostuttaa asiakkaidemme arkea pitkään!